Kolumni - Minna Lindgren

Pyhä ei kuulu kaikille

Pyhä on toisten omaisuutta, ei minun. Haluan kunnioittaa ja ymmärtää kaikkia ihmisiä, ja tässä toivottomassa missiossa olen oppinut väistämään pyhää. 

Pelkällä julistuksella pyhiksi muuttuvat teot, tavat, kokemukset, paikat, eläimet ja esineet tekevät meidän muita kunnioittavien ihmisten elämän vaikeaksi: olipa kuinka tahansa, loukkaa jotakuta. Pyhään sisältyy loukatuksi tulemisen pelko. 

Oman puolustaminen on liian usein vieraan torjumista. Se edellyttää suljettuja maailmoja ja pieniä pyhiä pihoja. Siellä ihminen istuu ja pelkää, että joku tulee tallaamaan hänen nurmikkoaan.

Pyhää ei perustella eikä määritellä. On oikein sanoa: ”Mikä vain on pyhää”, mutta kun kirjoitin: ”Mikään ei ole pyhää”, papit heristivät sormeaan. Pyhä lietsoo ennakkoluuloja, jotka lietsovat vihaa, tuomitsemista ja syrjintää, ja siksi sotaakin sanotaan pyhäksi.

Yrittäessäni ymmärtää muiden pihoja harrastan sanaleikkejä. Korvaan ”pyhän” jollain muulla. Yllättävän moni sana sopii pyhän tilalle – esimerkiksi musiikki. Se on abstrakti ihmismielen tuotos. Se synnyttää voimakkaita henkilokohtaisia elämyksiä, joita on vaikea sanoin kuvata tai tieteellisesti todentaa.

Valitettavasti musiikki muistuttaa pyhää siinäkin, että pirstaloituessaan erillisiksi alakulttuureiksi se tuottaa toisilleen vihamielisiä yhteisojä.   

Minna Lindgren