
Marjaana Kanerva
Puh. 0207 54 2065
GSM 0400 811 897
Sähköposti:
etunimi.sukunimi
@kirkkopalvelut.fi
Perheeseen liittyvä ajattelu on viime vuosina muuttunut paljon – ehkä enemmän, kuin huomaammekaan. Perheen elämää ohjaavat tekijät, olosuhteet ja käytännöt ovat muuttuneet. Perhemallit ovat monipuolistuneet, lainsäädäntö muuttunut. Myös käsitteistö on toinen kuin aiempien sukupolvien aikana.
Nykyisin Suomessa puhutaan parisuhteesta: etsitään parisuhdetta, vaalitaan parisuhdetta, käydään parisuhdekurssilla toimivan parisuhteen vahvistamiseksi, ongelmia kohdattaessa mennään pariterapiaan, kuvailee Väestöliitossa työskentelevä monikulttuurisuuden asiantuntija Anita Novitsky. - Mutta esimerkiksi afganistanilaisille ei kannata puhua parisuhteesta. Heille parisuhde ei ole käsite, mutta avioliitto sen sijaan on. Me suomalaiset ammattiauttajat taas olemme vuosien varrella oppineet puhumaan nimenomaan parisuhteista.
Kunnat, yleishyödylliset yhdistykset ja kansalaisjärjestöt auttavat maahanmuuttajia kotoutumaan ja tukevat yhteiskunnan monikulttuuristumista. Erilaisuuden hyväksyminen ja yhteisten toimintatapojen löytäminen on hyvin tärkeää.
Kirkko ja kirkolliset järjestöt tekevät yhteistyötä keskenään sekä muiden toimijoiden kanssa. Yksin puurtaminen ei ole seurakunnassakaan mielekästä. Yritä löytää kontakteja samankaltaista työtä tekeviin ihmisiin niin seurakunnan ulko- kuin sisäpuoleltakin.
Väestöliitto
Maahanmuuttajaperheille Kotipuu-hanke tarjoaa neuvontaa perheen ihmissuhteisiin ja lastenkasvatukseen liittyvissä kysymyksissä puhelimitse ja sähköpostin välityksellä.
www.vaestoliitto.fi/monikulttuurisuus
Väestöliitolla on FINFO-neuvontapalvelu maahanmuuttajille ja muuttoa suunnitteleville henkilöille sekä heidän kanssaan asiakastyötä tekeville ammattilaisille.
Palvelun tueksi on avattu myös monikielinen, audiovisuaaliseen sisältöön painottuva internet-sivusto, jossa tiedotetaan Suomessa asumiseen ja elämiseen liittyvistä aiheista videohaastattelujen välityksellä ja annetaan vinkkejä arkipäivään 17 eri kielellä. Sivustoon voitte tutustua osoitteessa www.finfonet.fi
http://www.evl.fi/keskushallinto/
Siirtolaisuus 2010
Siirtolaisuuden teemavuosi on syntynyt Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) aloitteesta. Seurakuntia ja kristillisiä järjestöjä rohkaistaan etsimään toimintatapoja, joilla kirkko vahvistaa työtään kaikenlaisten siirtolaisten parissa. http://apostoli1.evl.fi/migration2010.nsf/start
Suomen ev.lut. kirkon Palveleva puhelin
Kirkon ylläpitämä Palveleva puhelin tarjoaa mahdollisuuden purkaa mieltä painavia asioita puhelimitse. Soittajalle ei pyritä tarjoamaan valmiita vastauksia, vaan keskustelukumppani tukee löytämään itse elämään parhaiten sopivia ratkaisuja.
Palvelevan puhelimen numero on kaikkialla Suomessa
Perhetyö
Perheasiain neuvottelukeskuksessa selvitetään parisuhteeseen, perheeseen ja ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä. Palvelut ovat maksuttomia ja asiakkaaksi voit hakeutua, vaikka et olisi evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Asiakkaita palvellaan usein myös ruotsiksi ja englanniksi. Perheneuvojilla ja vastaanottosihteereillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus.
Infopankin sivuilla on tärkeää perustietoa maahanmuuttajille yhteiskunnan toiminnasta ja mahdollisuuksista Suomessa. www.infopankki.fi
Suomen pakolaisapu tuottaa myös työskentelymateriaaleja http://www.pakolaisapu.fi/tietopankki/pakolaisavun_julkaisut/kirjat_ja_oppaat
Familia Club on yksi monikulttuurisuustyön uranuurtajista Suomessa. Yhdistys edistää maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen ja heidän oikeuksiensa toteutumista. Tavoitteena on myös tukea maahanmuuttajien omaa kieltä ja kulttuuria.
http://www.familiaclub.fi/duo.html
Monesa on monikulttuurisen lapsityön ja nuorisotyön hanke http://www.mission.fi/monesa/
Miehen linja on tarkoitettu maahanmuuttajamiehille, jotka ovat käyttäneet, tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa perheessään. (09) 276 62899 tai
Monika-Naiset liitto tuottaa erityispalveluja väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille ja lapsille. Palveluja tarjotaan usealla eri kielellä: arabia, dari, englanti, espanja, farsi, hindi, italia, kurdi, persia, portugali, ranska, romania, ruotsi, saksa, somali, suomi, tagalogi, thai, turkki, venäjä, vietnami ja viro.
Suomen Mielenterveysseura edistää suomalaisten mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla.
http://www.mielenterveysseura.fi/