
Sanna-Maaria Tornivaara
Puh. 0207 54 2096
GSM 040 721 8382
Sähköposti:
etunimi.sukunimi
@kirkkopalvelut.fi
Moni arkailee maahanmuuttajan palkkaamista, koska heistä suuri osa ei ole evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniä. Tämä ei kuitenkaan ole este työsuhteelle.
Maahanmuuttajien uskonnollinen kirjo on suurempi kuin kantasuomalaisten, eivätkä kaikki ole löytäneet tietään evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi, vaikka olisivatkin kotimaassaan kuuluneet kristilliseen kirkkoon. Monelle työttömälle maahanmuuttajalle kirkon jäsenyys on myös taloudellinen haaste. Tämän vuoksi kirkon jäsenyyttä ei tulisi tulkita sitovaksi vaatimukseksi tilanteissa, joissa laki ei sitä edellytä.
Kirkkolain mukaan seurakunnan vakituiseen virkasuhteeseen valittavan tulee olla kirkon jäsen. Lisäksi kirkon jäsenyyttä edellytetään niiltä työsuhteisiin palkattavilta, joiden työhön kuuluu opetus-, kasvatus- tai julistustehtäviä. Muihin tehtäviin voidaan valita myös henkilö, joka ei kuulu kirkkoon.
Myös muusta uskonnollisesta taustasta tulevalle kirkko saattaa olla kiinnostava yhteisö ja työnantaja. Työpaikka kirkossa on hyvä kannustin myös kirkon jäseneksi liittymiseen. Luonnollisesti jokaisen työntekijän tulee ymmärtää työn hengellinen luonne ja olla omasta vakaumuksestaan riippumatta lojaali työnantajalleen.