Ruoka-apu.fi-palvelun tilannekatsaukseen vastanneista 330 toimijasta 71 prosenttia kertoi asiakasmääränsä kasvaneen vuonna 2025. Kasvun taustalla näkyvät sosiaaliturvan leikkaukset, vaikea työllisyystilanne ja elinkustannusten nousu. Avun tarve on kasvanut erityisesti lapsiperheiden, maahanmuuttaneiden ja kansainvälisten opiskelijoiden joukossa.
Samaan aikaan 59 prosenttia vastaajista kertoi jaettavan ruoan määrän vähentyneen. Kaupoista saatavan hävikkiruoan määrä on laskenut jo useiden vuosien ajan, ja yhä useammin ruokaa ei riitä kaikille tarvitseville.
Vuonna 2025 Suomessa järjestettiin noin 40 000 ruoka-aputapahtumaa. Saatavilla olevien tietojen perusteella ruoka-avussa syntyi vuoden aikana 2-3 miljoonaa asiakaskohtaamista, ja ruoka-apuun turvautuu arviolta 200 000 henkilöä vuodessa.
”Tilannekatsauksen perusteella ruoka-avussa näkyy huolestuttava ristiriita: avun tarvitsijoita on enemmän, mutta jaettavaa ruokaa vähemmän”, sanoo hankepäällikkö Laura Kumpuniemi.
Lisätietoja ja yhteydenotot
Ruoka-avun tilannekatsaus nro. 7, luettavissa: https://ruoka-apu.fi/wp-content/uploads/2026/09/Ruoka-avun-tilannekatsaus-7_2026.pdf
Laura Kumpuniemi, hankepäällikkö, Ruoka-apu.fi, p. 040 809 1684, laura.kumpuniemi@kirkkopalvelut.fi
Kuvituskuvat ja mediatiedotteet: https://ruoka-apu.fi/medialle/