Kotimaanavun joulukeräys vähävaraisten suomalaisten hyväksi

Maailman onnellisimmaksi arvioidusta maasta löytyy merkittävä määrä ihmisiä, jotka joutuvat taistelemaan selviytymisestään. Pienituloisten sekä köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien määrää ei ole viime vuosina saatu vähenemään. Edellisiin vuosiin verrattuna koronapandemia on synkistänyt tilannetta entisestään. Tuoreen Suomen Köyhyysraportin 2021 mukaan jopa joka kuudes suomalainen elää tällä hetkellä köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla.

Jouluna eriarvoisuus korostuu entisestään, jos elämä on sinnittelyä toimeentulon rajamailla. Rahat eivät tahdo riittää edes välttämättömimpään – ruokaan. Köyhyyden syyt ovat varsin usein meistä itsestämme riippumattomia, oman kontrollin ja päätösten ulottumattomissa. Pahiten köyhyys koettelee pitkään perusturvan varassa eläneitä ja pitkäaikaistyöttömiä, mutta elämän voi sysätä raiteiltaan esimerkiksi onnettomuus, tulipalo, vakava sairastuminen, läheisen kuolema, vanhuuden heikentämä kunto, vammautuminen tai yllättävä työttömyys. Esimerkiksi pienieläkkeisen vanhuksen köyhyys voi syventyä sairaskierteestä. Valmiiksi pienituloisen talous voi yllättävässä kriisitilanteessa kaatua helposti kokonaan. Ennen kuin sosiaali- ja työttömyysturva ehtii auttaa, on monen kohdalla hätä jo suuri.

Apua kautta maan

Kotimaanapu käynnisti loppuvuodeksi joulukeräyksen vähävaraisten suomalaisten auttamiseksi. Joulukeräyksen avulla järjestetään vähävaraisten jouluruokailuja sekä jaetaan ruokakasseja ja ruokalahjakortteja vähävaraisille kautta maan. Kotimaanavun varoin tehtävä paikallinen avustustyö toteutetaan Suomen ev.lut. seurakuntien diakoniatyön kautta. Apu menee perille diakoniatyöntekijöiden välittämänä ihmiseltä ihmiselle. Seurakuntien diakoniatyötä tehdään jokaisella paikkakunnalla kotimaassamme. Apua annetaan hädänalaisille syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Jouluruoka-avustuksiin suunnattavat varat kerätään yksityisiltä lahjoittajilta ja yrityslahjoituksina Kotimaanapu.fi-hyväntekeväisyyspalvelussa. Viime jouluna 2020 Kotimaanapu pystyi lahjoitusten ansiosta tukemaan vähävaraisten jouluruokailuja yhteensä 110 000 eurolla.

”Toivomme, että saamme tänä jouluna lahjoittajat entistäkin runsaammin liikkeelle, jotta kykenemme vastaamaan kasvavaan hätään. Lahjoittaminen voi olla pieni teko, mutta avunsaaminen voi monen ihmisen kohdalla olla juuri tänä jouluna isossa ja tärkeässä roolissa”, toteaa Kotimaanavun varainhankinnan päällikkö Eija Kilgast.

Kotimaanavun joulukeräykseen voi lahjoittaa vuoden loppuun asti osoitteessa kotimaanapu.fi tai MobilePaylla numeroon 85508. Lämmin kiitos jokaiselle lahjoittajalle.

Kotimaanapu on Suomen Ev.lut.kirkon omistaman Kirkkopalvelut ry.n valtakunnallinen keräys. Kotimaanavun rahankeräyslupa: RA/2020/639. Voimassa 1.9.2020 alkaen. Myöntänyt Poliisihallitus 29.5.2020. Kotimaanapu on Vastuullinen lahjoittaminen ry:n jäsen.

Lisätietoja:

Eija Kilgast, varainhankinnan päällikkö, p. 040 660 2964, eija.kilgast@kirkkopalvelut.fi

Suomen Köyhyysraportin linkki:  *Suomen köyhyysraportti 2021 (eapn.fi)