Köyhyys ei ole laiskuutta – miten köyhyys näkyy diakoniatyössä tällä hetkellä
Diakoniatyössä näkyy yhä selvemmin, ettei köyhyydessä ole kyse laiskuudesta tai yrittämisen puutteesta. Usein taustalla ovat terveysongelmat, työttömyys, vaikeat elämäntilanteet ja järjestelmien jäykkyys. Samalla yhä useampi lapsiperhe kamppailee perustarpeiden kanssa.
Kirkkopalveluilla on pitkät perinteet EU-elintarviketuen koordinoinnissa seurakuntien kanssa 1990-luvun lamasta lähtien. EU-elintarviketuki päättyi vuonna 2021 ja syksystä 2023 alkaen käynnistyi aineelliseksi avuksi ESR+ -hankkeiden myötä. Nyt tuki myönnetään 40 euron arvoisina maksukortteina ja siihen liittyvinä liitännäistoimina.
Maksukortti on tuonut avunsaajille ruoan hankintaan valinnanvaraa, inhimillisyyttä ja tasa-arvoa. Samalla diakoniatyössä tapahtuva kohtaaminen – ajan antaminen, kuunteleminen, rinnalla kulkeminen ja kokonaistilanteen kartoittaminen – avaa näkymän siihen, millaisissa olosuhteissa ihmiset yrittävät selviytyä arjessaan. Havaintoja täydentää suora palaute, jota avun saaneet ovat antaneet.
Ihmiset eivät pyydä pysyvää apua vaan mahdollisuutta pärjätä
Mitä ihmiset kertovat tarvitsevansa, jotta elämä kantaisi?
Työ
77
24,7 %
Henkinen tuki
48
15,4 %
Terveys
37
11,9 %
Talous
35
11,2 %
Tukijärjestelmä
31
9,9 %
Rauha
20
6,4 %
Jatkuvuus
7
2,2 %
Asuminen
5
1,6 %
Vastausten yhteenveto kertoo olennaisen: ihmiset eivät pyydä pysyvää apua, vaan mahdollisuutta pärjätä – työtä, työkykyä, tukea vaikeassa hetkessä ja toimivaa järjestelmää silloin, kun omat voimat eivät riitä.
Sanapilvessä toistuvat samat teemat: työ, terveys, tuki ja arjen perusturva.
Mitä avun saaneet toivovat?
Toiveet eivät ole kohtuuttomia. Usein jo pieni jousto, nopea apu ja selkeä palvelupolku helpottaisivat vähävaraisten ihmisten ja perheiden arkea ja ehkäisisivät tilanteiden kriisiytymistä.
”Saada Kelan palvelut helpommiksi ja nopeammin toimivimmiksi. Hetkellisesti haastava elämäntilanne ja tehty vaikeaksi saada apua. Onneksi diakonia auttaa nopeasti, oikeasti apua tarvitsevia!”
Moni kuvasi, että diakoniatyöntekijän antama aika ja kohtaaminen on konkreettista toivoa: kokemus siitä, että tulee nähdyksi ja kuulluksi, auttaa jaksamaan.
”Ystävällinen vastaanotto, ymmärtäväisyys, neuvonta, yhdessä suunnittelu ja tsemppaaminen.”
Ihmiset toivovat myös inhimillistä kohtelua
Samaan aikaan monet kertoivat, että siirtyminen eteenpäin viranomaisasiointiin voi tuntua kylmältä ja kuormittavalta.
”Yhteiskunnan tulisi kohdella ihmisiä inhimillisemmin, ei niin että kaikki ovat rikollisia, mutta kirkon työ pitää toivoa yllä siihen, että muutos ehkä vielä tapahtuu…”
Moni toivoi taloudellisen tilanteen paranevan työn kautta, jotta voisi elättää itsensä.
”Toivon, että voisin saada työn! Olen yksin kolmen lapsen kanssa ja toivon meille parempaa tulevaisuutta.” ja ”Saisin töitä ja elättäisin itse itseni.”
Toivottiin myös terveyden kohenemista, jotta töihin palaaminen ja tavallinen arki olisi mahdollista.
Vastauksissa näkyi myös tarve rauhalle ja turvalle: että olisi paikka, josta apua saa silloin kun sitä tarvitsee – ja että ihmisiä kohdeltaisiin inhimillisesti. ”Olisi aina paikka mistä apua saisi!” ja ”Avun saaminen silloin kun sitä tarvitsee!”
Useissa palautteissa nostettiin esiin sosiaaliturvan leikkaukset epäinhimillisinä ja köyhimmille kohtuuttomasti kasautuvina. Samalla toivottiin, että kirkko puolustaisi ihmisyyttä ja ihmisarvoa entistä vahvemmin.
Työ, terveys ja toimeentulo kietoutuvat yhteen
Eläkkeellä olevat kokivat usein, ettei omaan taloudelliseen tilanteeseen ole enää odotettavissa suurta parannusta. ”Olen eläkkeellä, joten paljon ei voi enää taloudelliseen tilanteeseen muutosta odottaa.”
Myös iäkkäämpien työnhakijoiden asema työmarkkinoilla on vaikea, vaikka työuraa voisi olla edessä vielä pitkään. ”Että minä, 52-vuotiaana saisin työpaikan. Nyt olen työtön eikä raha riitä ruokaan ja lääkkeisiin.”
Moni kuvasi, että vaikka työtä löytyisi, se voi olla satunnaista tai nollatuntisopimuksella. Työtunteja ei kerry riittävästi, jotta perhe pärjäisi. ”Täytyisi saada työ, joka mahdollistaa hankkimaan perusasiat elämiseen. Nykyiset työt eivät kaikki mahdollista tasaista elämää ja silloin kokee rauhattomuutta eikä jaksa keskittyä pieniin yhteisiin hetkiin perheen tai ystävien kanssa.”
Köyhyys koskettaa erityisesti lapsiperheitä
Perusturvan heikentyminen ja elinkustannusten nousu näkyvät köyhimpien arjessa monella tavalla – ja muutokset kasautuvat usein samoille ihmisille. Moni haluaisi töitä, jotta voisi elättää itsensä. Moni toivoisi terveyttä, jotta työssä käyminen olisi mahdollista. Kun työpaikkoja on vaikea löytää ja palveluihin pääsy voi kestää, kyse ei ole laiskuudesta eikä yrityksen puutteesta. Tästä ihmisiä ei pitäisi enää rangaista.
Erityisen kipeää on lapsiperheköyhyys: se, että nykypäivän Suomessa lapset kokevat nälkää ja pieniltä puuttuu perustarvikkeita. Se haastaa meidät kaikki.
Yhteenveto
Seurakuntien diakoniatyössä ihminen kohdataan ihmisenä. Monelle se on ollut toivoa herättävä kokemus, ja Aineellisen avun maksukortti on auttanut juuri akuuteimmassa hetkessä, diakoniatyöstä saadun henkisen tuen ja rinnalla kulkemisen kera.
Kuitenkin yhä useampi ihminen tarvitsee apua, joka ei mahdu yhdelle luukulle tai yhden toimijan vastuulle. Siksi emme pärjää yksin – tarvitsemme toisiamme. Taloudellisten paineiden kiristyessä, yhteistyö ei ole valinta vaan välttämättömyys. Kun seurakunnat, järjestöt, kunnat, hyvinvointialueet ja viranomaiset täydentävät toisiaan, apu tavoittaa ajoissa ja inhimillisemmin, eikä ketään jätetäisi yksin. Nyt on vihdoin aika toimia – yhdessä!
