Joskus näkyy ensin vain yksi sieni. Se näyttää yksinäiseltä, mutta todellisuudessa sen alla on valtava näkymätön rihmasto, joka kulkee maan alla, yhdistää, välittää ja rakentaa elämää, jota emme näe.
Työssäni isien kohtaamisessa on jotain samaa. Kun kohtaan isän, kohtaan yhden ihmisen, mutta hänen ympärillään on verkosto, rihmasto. Siellä ovat lapset, puoliso tai ex puoliso, vanhemmat, ystävät, ehkä myös lapsenlapset. Ja se mitä tapahtuu yhdelle ihmiselle, vaikuttaa koko rihmastoon.
Kun isä tulee kohdatuksi arvostavasti, ilman leimaa ja ilman että häntä määritellään päihteiden kautta, jotakin voi alkaa muuttua. Ehkä hän alkaa uskaltaa puhua, hakea apua ja nähdä itsensä ihmisenä, jolla on edelleen mahdollisuus olla isä.
Muutosta ei näe heti. Se ei ehkä näy tilastoissa. Sitä on vaikea mitata. Mutta jossain maan alla rihmasto voi alkaa vahvistua. Ehkä isä alkaa ottaa yhteyttä lapsiinsa. Ehkä hän pystyy olemaan läsnä yhdessä tärkeässä hetkessä. Ehkä lapsi huomaa, että isä yrittää. Ehkä perheen vuosia kestänyt jännitys hieman hellittää.
Siksi isän tukeminen ei ole koskaan vain yhden ihmisen auttamista. Kun vahvistamme yhtä kohtaa verkostossa, vaikutus voi kulkea rihmastoa pitkin paljon kauemmas kuin osaamme ajatella.
Kuten sienet myös ihmiset tarvitsevat ravinteita kasvaakseen. Päihdehaitoista kärsivä isä ei tarvitse lisää häpeää, syyllistämistä tai ylhäältä annettuja ohjeita ja määritelmiä. Hän tarvitsee kohtaamisen. Hän tarvitsee katseen, joka sanoo: ”Minä näen sinut. Sinun elämäsi on arvokas.” Hän tarvitsee ihmisen, joka jaksaa uskoa mahdollisuuteen silloinkin, kun isä ei siihen vielä itse pysty.
Emme koskaan saa tietää kaikkia niitä vaikutuksia, joita työllämme on. Aivan kuten emme näe metsän alla kulkevaa rihmastoa. Siellä se silti on. Ja sen ansiosta maan pinnalle ilmestyy jotain uutta.
Mari Ahtiainen
Erityisesti isä -toiminnan asiantuntija