Lapset ovat sitä, mitä heille näytämme

Mediassa on viime aikoina kannettu aiheellista huolta lasten ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen etääntymisestä. Tasapainoinen kasvu vaatii tuekseen selkeitä aikuisuuden malleja, joihin lapsi voi kehityksessään nojata. Silti ilmassa on ilmiö, joka hämmentää: vanhemmuuden rajat tuntuvat hämärtyvän, tai niitä ei enää uskalleta asettaa.

Ilmiö ei ole uusi, mutta se konkretisoitui minulle pysäyttävällä tavalla eräässä konsertissa tänä keväänä. Väliajalla huomioni kiinnittyi viereisessä pöydässä istuvaan äitiin ja noin 14-vuotiaaseen tyttäreen. Tyttö kertoi innostuneena kokemastaan elämyksestä, kunnes näin jotain hätkähdyttävää: äiti tarjosi tyttärelleen siideriä omasta tuopistaan. He jatkoivat keskustelua kuin kyseessä olisi ollut täysin normaali arkipäiväinen ele, tyttären ottaessa toistuvasti huikkaa äitinsä lasista.

Vaikka itse konsertti oli taiteellisesti onnistunut, huomasin pohtivani kotimatkalla vain tuota väliajan kohtaamista. Mitä me oikein viestimme lapsillemme, kun puramme ne suojamuurit, jotka on rakennettu heidän turvakseen?

Mitä vertaisryhmät kertovat

Olen usean vuoden ajan ohjannut Erityisesti isä -toiminnan puitteissa ammatillisia vertaisryhmiä isille, jotka ovat kohdanneet päihdehaasteita omassa elämässään tai lähipiirissään. Ryhmissä puhutaan usein niistä malleista, joita olemme kotoamme saaneet.

Yksikään ryhmiin osallistunut isä ei ole puoltanut ajatusta liberaalista alkoholi- tai päihdekulttuurista – sitä, jota joskus harhaanjohtavasti kutsutaan ”eurooppalaiseksi juomatavaksi”. Ne, joiden omat vanhemmat olivat aikoinaan mahdollistaneet tai hyväksyneet alaikäisen päihteiden käytön, eivät muistelleet tätä lämmöllä. Päinvastoin.

Mielenkiintoista on, että nekin isät, jotka olivat nuoruudessaan kapinoineet sääntöjä vastaan, näkivät vanhempiensa asettamat rajat jälkikäteen positiivisena asiana. Vaikka vanhemmat eivät olisi aina onnistuneet käytön estämisessä, yritys asettaa rajoja koettiin välittämisenä.

Vanhempi ei ole kaveri, vaan turvallinen aikuinen

Vanhemmuudessa ei ole kyse lapsen kaverina olemisesta. Tehtävämme on tarjota turvalliset raamit ja näyttää mallia siitä, miten sopimuksista ja laeista pidetään kiinni. Suomessa päihteille asetetut suojaikärajat ovat olemassa syystä – ne suojaavat nuoren kehittyviä aivoja ja terveyttä kriittisessä vaiheessa.

Kun vanhempi tarjoaa alaikäiselle alkoholia, hän antaa samalla vaarallisen oppitunnin: lakeja ja sääntöjä ei tarvitse noudattaa, vaan niitä voi soveltaa oman mielensä mukaan. Jos perusrakenteet murenevat kotona, mihin muuhun lapsi voi enää luottaa?

Eväitä vanhemmuuteen

Lopuksi haluan antaa pitkään isätyötä tehneenä muutaman suoran neuvon meille kaikille vanhemmille:

  1. Nauti elämyksistä selvin päin: Varsinkin lasten seurassa päihteettömyys on paras lahja ja turvallisuuden tae, jonka voit antaa.
  1. Uskalla sanoa ”ei”: Rajojen asettaminen on rakkautta. Lapsi saa harmistua ja suuttua, mutta aikuisen tehtävä on kestää se ja pitää kiinni turvallisesta suunnasta.
  1. Ole malli, älä mahdollistaja: Lapset peilaavat meidän käytöstämme. Jos me emme kunnioita rajoja, miksi he tekisivät niin?

Me emme voi ulkoistaa kasvatusta medialle tai koululle. Se, mitä näytämme lapsillemme tänään, on se malli, jota he kantavat mukanaan omaan aikuisuuteensa.

 

Sampsa Hatakka

Koordinaattori Erityisesti isä -toiminta

Kahden lapsen isä ja kahden lapsen bonusisä.