Ansiomerkki kertoo arvostuksesta

Seurakuntatyön ansiomerkit annetaan tunnustukseksi pitkäaikaisesta toiminnasta seurakuntatyössä tai muussa kristillisessä toiminnassa. Ansiomerkki on arvonsa säilyttävä tapa palkita, kiittää, muistaa ja huomioida niin työntekijöitä, luottamushenkilöitä kuin vapaaehtoisia. Merkit anotaan Kirkkopalveluista; hakijana on seurakunta, kirkollinen järjestö tai muu kirkollinen taho.

Esityksen käsittelyaika on kolme viikkoa, mikä kannattaa huomioida tilauksia tehdessäsi.

Ansiomerkin luovutuksen ajankohdan voi valita vapaasti. Jos merkki myönnetään eläkkeelle siirtymisen tai merkkipäivän yhteydessä, luovutus tapahtuu useimmiten näiden päivämäärien perusteella. Seurakunta- ja järjestökentällä suosittuja ajankohtia merkkien luovutukselle ovat loppuvuoden juhla-aika sekä seurakunnan tai muun yhteisön omat merkkipäivät tai yhdistymiset.

Ansiomerkin luovutuksen yhteyteen voi rakentaa erityisen ansiomerkkijuhlan, mutta yhtä hyvin merkki tai merkit voidaan luovuttaa täysin vapaamuotoisesti yhdelle tai useammalle saajalle samalla kertaa. Juhlaa kannattaa hyvinkin harkita, se voi olla koko työyhteisöä ilahduttava ja sitouttava tilaisuus arkisen puurtamisen keskellä.

Kultainen, hopeinen ja pronssinen ansiomerkki

  Seurakuntatyön kultainen ansiomerkki

  • myönnetään 30 vuoden palveluksesta
  • Koko: korkeus 11 mm
  • Hinta: 115 €
Seurakuntatyön hopeinen ansiomerkki

  • myönnetään 20 vuoden palveluksesta
  • Koko: korkeus 11 mm
  • Hinta: 59 € 
Seurakuntatyön pronssinen ansiomerkki 

  • myönnetään 10 vuoden palveluksesta
  • Koko: korkeus 11 mm
  • Hinta: 39 €

Luottamushenkilömerkki

Luottamushenkilömerkki on luottamustehtävissä palvelevan tunnusmerkki, ja sen voi tilata myös kiitokseksi jonkin aikaa kestäneestä luottamushenkilöurasta.
Sen jakamisesta päättää seurakunta, eikä sitä tarvitse erikseen anoa.

Luottamushenkilömerkki 

  • kirkkovaltuuston, kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvoston jäsenille
    sekä muille luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille
  • Koko: halkaisija 7 mm
  • Hinta: 17 €

Seurakuntatyön ansiomerkki erityisistä ansioista

Erityisistä ansioista annetaan hopeinen ja kultainen ansiomerkki, joka poikkeaa ulkoasultaan vuosimääräperusteisesti jaettavasta merkistä. Ansiomerkki annetaan kirkon keskushallinnon, seurakunnan tai alussa mainitun yhteisön tai säätiön esityksestä. Esitykseen on liitettävä perustelut merkin myöntämiseen. Ansiomerkin perusteena on oltava tavanomaisista työ-, luottamus- tai vapaaehtoistehtävistä poikkeava ja vaatimustasoltaan ylittävä toiminta.

Seurakuntatyön ansiomerkki

  • Koko: halkaisija 7 mm
  • Hinta: hopeinen 75 €,
    kultainen 130 €

Merkkien anominen

Seurakuntatyön ansiomerkit ja luottamushenkilömerkit tilataan ansiomerkkien tilauslomakkeella. Lähetä ansiomerkkiesitykset perusteluineen Kirkkopalveluihin osoitteeseen: Kirkkopalvelut, Ansiomerkit, Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää, tai ansiomerkit@kirkkopalvelut.fi. Lisätietoja numerosta 040 548 3171.

Ansiomerkit ovat pinssimallisia, luottamushenkilömerkki on neulamallinen. Esityksen käsittelyaika on kolme viikkoa, mikä kannattaa huomioida varsinkin suuria tilauksia tehdessäsi. Merkit lähetetään yhteistyökumppanimme kautta. Tilaa kuluvan vuoden merkit hyvissä ajoin ennen juhlakautta ja varaa määrärahat myös ensi vuoden budjettiin. Merkin tilaaja tai esityksen tekijä maksaa merkin hinnan.

Lue merkkisääntö.

Ilahduta ja auta Ystävänristi-korulla

Kalevala Korun yksinoikeudella Kotimaanavulle suunnittelemilla Ystävänristi-koruilla ilahdutat lahjan saajaa ja autat samalla hädässä olevia lähimmäisiämme Suomessa.

Hopeiset Ystävänristi-riipus ja -kalvosinnapit tarjoavat tyylikkään vaihtoehdon vaikkapa työtovereiden tai yhteistyökumppaneiden muistamiseen tärkeinä hetkinä. Korujen tuotto käytetään täysimääräisesti Kotimaanavun hyväntekeväisyystoiminnan tukemiseen, jossa keskeistä on välittäminen ja huolenpito lähimmäisistä, suurella sydämellä.

Ystävänristi-koruja voit tilata Sacrumin verkkokaupasta.