Tiekirkot

Hollolan keskiaikainen harmaakivikirkko on ollut nykyisen Päijät-Hämeen muinainen keskus. Pyhälle Marialle keskiajalle omistettu kirkko valmistui arviolta vuosien 1495–1510 välisenä aikana ja on yksi maamme rakennustaiteen huomattavimmista muistomerkeistä. Hollolan kirkko on yksi tiekirkot.fi -sivuston kirkoista.

Tiekirkot – taivaallisia taukopaikkoja matkailijoille

Tiekirkot kutsuvat matkailijoita pysähtymään lähes 270 kirkkoon eri puolilla Suomea Hangosta Utsjoelle. Maksuttomat ja avoimet kirkot tarjoavat erilaisen taukopaikan kesän varrella: hetken hengähdyksen arkkitehtuurin, taiteen ja paikallisten tarinoiden äärellä.

Kirkoissa on vuosisatojen ajan sanottu ”tahdon”, hyvästelty rakkaita ja etsitty elämän suuntaa. Moni löytää Tiekirkosta yhteyden myös omiin juuriinsa – lapsuuden kastekirkkoon, suvun vihkipaikkaan tai hautausmaalle. Tiekirkot ovat samalla ikkunoita Suomen historiaan. Ne kertovat paikkakuntien vaiheista, rakennusperinteestä ja yhteisöjen elämästä eri aikoina.

Seurakunta, liitä kirkkosi osaksi Tiekirkkojen valtakunnallista verkostoa. Tiekirkoksi voi tulla kirkko, joka on avoinna säännöllisesti kesäkauden aikana eikä peri sisäänpääsymaksua (ei koske ennakkoon ilmoitettuja maksullisia konsertteja).

Lisätietoja kirkon liittämisestä verkostoon löydät Tiekirkkojen sivuilta Seurakunnille-osiosta.