Kotimaanavun joulukeräys auttaa perheitä köyhyyden keskellä
Pidetään huolta toisistamme -kampanja kehottaa auttamaan kotimaisia perheitä köyhyyden keskellä.
”Äiti jättää lääkkeet ostamatta, jotta lapsille riittäisi ruokaa.” Näin Kotimaanapuun yhteydessä ollut seurakunnan diakoniatyöntekijä kuvasi tilannetta, jossa moni suomalainen perhe tänä päivänä elää. Monissa kodeissa raha ei riitä perusarjen turvaamiseen. Kun ruokakassin, sähkölaskun, lasten harrastusten ja lääkkeiden välillä on pakko valita, valinta on usein kivulias.
Pidetään huolta toisistamme -kampanja muistuttaa, että kotimainen köyhyys on todellisuutta tuhansissa perheissä – ja että jokainen voi olla osa ratkaisua. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että 31 000 lasta putoaa köyhyysrajan alapuolelle, ja Suomessa elää pian yli 150 000 lasta köyhyydessä. Apu on tarpeen myös yksinasuville, työttömille ja iäkkäille, jotka joutuvat tinkimään ruoasta, lääkkeistä tai lämmöstä selviytyäkseen.
Kotimaanapu kerää varoja Suomessa asuvien perheiden ja yksittäisten ihmisten tukemiseen.
Yhdessä voimme auttaa
Pidetään huolta toisistamme -kampanja kutsuu suomalaisia mukaan auttamaan kotimaassa. Lahjoittamalla Kotimaanavun keräykseen voi konkreettisesti tukea Suomessa asuvia vähävaraisia. Kampanja toteutetaan yhteistyössä seurakuntien diakoniatyön kanssa, jotta apu tavoittaa suoraan sitä tarvitsevat.
Kampanja korostaa yhteisöllisyyttä ja toivoa aikana, jolloin moni tuntee jäävänsä yksin.
”Pidetään huolta toisistamme” on kutsu välittää – varmistaa, ettei kukaan jää ilman arjen perusturvaa.
Kotimaanapu on Kirkkopalvelujen toimintaa. Lue lisää osoitteessa: kotimaanapu.fi
Lahjoita ja ole mukana auttamassa
Verkossa: https://www.lahjoitaapua.fi/kohde/pidetaan_huolta_toisistamme
MobilePay: 85508
Tekstiviesti: 16588 AUTA20 (lahjoitat 20 €)
Tilisiirto: FI54 1596 3000 1028 99, viestillä Pidetään huolta toisistamme
Lisätietoja:
Elisa Huuhka, koordinaattori
040 354 2333
elisa.huuhka@kirkkopalvelut.fi
