STEP-ammattiopisto ja STEP-kansanopisto menestyivät kevään yhteishaussa
STEP-ammattiopistoon ja STEP-kansanopistoon haki perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa tänä keväänä ensisijaisesti 314 hakijaa ja kaikkiaan hakijoita oli lähes 900. Hakijamäärissä oli merkittävää kasvua aiempiin vuosiin verraten.
Määrällisesti eniten hakijoita oli kasvatus- ja ohjausalan ja sosiaali- ja terveysalan perustutkintoihin. Nousua hakijamäärissä oli myös hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon ja tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen. Myös STEP-kansanopistossa tarjolla oleva opistovuosi-koulutus Lapuan ja Pieksämäen kampuksilla vetosi nuoriin.
”Nuo hakijamäärät ovat valtavan hieno uutinen meille kaikille STEP’piläisille. Meillä tehdään töitä suurella sydämellä. Jokainen opiskelija meillä saa kokea olevansa ainutkertainen ja tärkeä osa STEP’piläisten joukkoa. Olemme Suomen suurin kasvatus- ja ohjausalan kouluttaja ja vuosien saatossa meiltä on lähtenyt tuhansia varhaiskasvatuksen- ja nuoriso- ja yhteisöohjaajan ammattilaisia eri puolelle Suomea. Samoin lähihoitajia. Puskaradio toimii, henkilöstömme hyvä työ kiirii kauas.” Sanoo STEP-koulutuksen rehtori Helena Ahonen.
Järvenpään kampukselle valmistuu syksyllä 2023 uudisrakennus, jossa on monenlaisia uusia pedagogisia tiloja. ”Lähihoitajia tarvitaan työelämään lisää. Teemme työtä yhdessä työelämäkumppanien kanssa, edistämme alan veto- ja pitovoimaa. Olemme panostaneet erityisesti sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöihin. Järvenpään ja Pieksämäen kampuksilla meillä on upouudet simulaatiotilat. Haluamme, että lähihoitajakoulutuksessa opiskelijat saavat hankkia osaamista moderneissa oppimisympäristöissä.” Ahonen jatkaa. ”Järvenpään uudisrakennukseen tulee myös hius- ja kauneudenhoitoalan oppimisympäristö, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä asiakastöitä”.
Perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa voivat hakea perusopetuksesta tai ulkomailla perusopetusta vastaavasta koulutuksesta valmistuneet nuoret. Yhteishaussa hakija merkitsee seitsemän hakukohdetta mieluisuusjärjestykseen. Ensisijaisuus tarkoittaa kohdetta, jonka hakija on merkinnyt ykköstoiveekseen koulutuspaikaksi.
Yhteishaun tulokset julkaistaan 15.6.2023
Yhteishaun tulokset julkaistaan 15.6.2023, ja opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 29.6.2023. STEP-ammattiopiston ja STEP-kansanopiston yhteishaun valintatulokset julkaistaan STEP-koulutuksen verkkosivulla step.fi niiden hakijoiden osalta, jotka ovat antaneet julkaisuun suostumuksensa hakulomakkeessa.
Jatkuva haku ammatillisiin koulutuksiin ja opistovuoteen
Syksyllä alkaviin ammatillisiin koulutuksiin ja Tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA) sekä Lapuan ja Pieksämäen opistovuosi -koulutuksiin voi vielä hakea oppilaitoksen jatkuvassa haussa. Jatkuvassa haussa voivat hakea kaikki hakijat. Lisätietoja jatkuvasta hausta on osoitteessa step.fi/jatkuva-haku.
STEP-koulutuksen opintotoimistot ja opinto-ohjaajat auttavat
Hakijan neuvonta- ja ohjauspalvelu auttaa puhelimitse tai sähköpostitse.
Yhteystiedot: opintotoimistot ja opinto-ohjaajat
Lisätietoja:
Helena Ahonen, rehtori, STEP-koulutus, +358 40 537 0999, helena.ahonen@step.fi
Tiina Parkkinen, koulutusjohtaja, STEP-ammattiopisto, +358 40 727 8777, tiina.parkkinen@step.fi
Jaana Väisänen, koulutusjohtaja, STEP-kansanopisto, +358 40 824 1729, jaana.vaisanen@step.fi
Marko Väisänen, opinto-ohjaaja, STEP-ammattiopisto, +358 40 511 9963, marko.vaisanen@step.fi