Tapahtumien superviikonloppu Jyväskylässä 17.–19.5.2019

Toukokuun puolivälissä Jyväskylää värittävät kaiken kansan Kirkkopäivät ja 160-vuotistaivaltaan juhlivat Lähetysjuhlat. Kahden vuoden välein järjestettävä valtakunnallinen, kirkon ammattilaisille sekä alueen asukkaille suunnattu värikäs yhteistapahtuma kokosi viime kerralla Turkuun tuhansia kävijöitä.

Kirkkopäiväviikonlopun tapahtumat levittäytyvät kaupungin keskustaan ja yliopiston alueelle. Osa lauantain ohjelmasta toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän perinteisen kaupunkifestivaalin, Yläkaupungin Yön, kanssa.

Tapahtumayhteistyön tuloksena on sekoitus kirkon ja yhteiskunnan ytimestä nousevia pohdintoja, rempseää kulttuuri-ilottelua sekä tilaisuuksia hartauteen ja hiljentymiseen. Keskustan kävelykadulle nousevalla Kirkkotorilla esittäytyy useita yhteistyötahoja.

Viikonlopun keskusteluissa nähdään kiinnostavia nimiä: emerituspiispa Eero Huovisennojatuolihaastattelussa nähdään Björn Wahlroos. Kirkkopäivä-ohjelmissa nähdään myös muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma, emerituspiispa Irja Askola, valokuvaaja Laura Malmivaara, Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi sekä Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin. Lähetysjuhlat tuovat ohjelmaan kansainvälisyyttä ja mielenkiintoisia kumppaneita Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta.

Kirkon ja järjestöjen työntekijöille ja luottamushenkilöille suunnattu koulutuksellinen ohjelmaosuus on koottu perjantaille ja lauantaille. Koulutussisällöissä pureudutaan tulevaisuusnäkökulmasta kirkon ajankohtaisiin haasteisiin, työhön ja johtajuuteen. Myös diakonia- ja ilmastokysymykset ovat vahvasti mukana.

Keskelle Jyväskylää nouseva partiolaisten telttakylä ja lauantaille rakentuva lasten ohjelmaosuus kutsuvat mukaan kaikenikäisiä. Nämä sekä viikonlopun messu- ja hartausohjelmat ja Lähetysjuhlien ohjelmat ovat maksuttomia.

Jyväskylän Kirkkopäivien pääjärjestäjät ovat Kirkkopalvelut, Jyväskylän seurakunta ja Suomen Lähetysseura.

Lisätiedot:
Kirkkopalvelujen kehittämispäällikkö Jari Kupiainen, p. 040 355 1614, jari.kupiainen@kirkkopalvelut.fi
kirkkopaivat.fi
lahetysjuhlat.fi
Kirkkopäivien kuvapankki