Vaikuttavaa yhteistyötä – diakoniatoimijat yhdessä eriarvoistumista vastaan

Diakoniatoimijat kokosivat ensimmäistä kertaa yhteen verkoston laajan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Uusi Dialogin teemanumero tekee näkyväksi D-toimijoiden yhteisvaikuttavuutta. Käsillä oleva vaikuttavuuskatsaus on keskustelunavaus kestävämmän hyvinvointitalouden edistämiseksi. Kirkkopalvelut on osa D-toimijoiden yhteistyöverkostoa.

Suomen suurimmat haasteet liittyvät kasvavaan eriarvoisuuteen ja julkisen sektorin rahoituspaineisiin. Diakoniatoimijat eli D-toimijat vastaavat tähän kokoamalla voimansa ja tekemällä näkyväksi työnsä, joka vahvistaa ihmisten hyvinvointia, osallisuutta ja ihmisarvoa. Yhteisvaikuttavuutta esitellään uudessa Dialogi-verkkomedian teemanumerossa. Vaikuttavuuden todentaminen vaatii vielä kehitystyötä ja tiivistä yhteistyötä julkisen palvelujärjestelmän kanssa. Vaikuttavuuskatsauksellaan diakoniatoimijat haluavat kutsua koko alan kehittämään yhteistä vaikuttavuuden seurantaa.  

– Diakoniatoimijat vaikuttavat yhteiskunnan eri toimintojen alueilla. Yhteinen tavoitteemme on vaikuttaa eriarvoistumiskehitykseen Suomessa. Haluamme olla edelläkävijöitä, kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa ja vastata tulevaisuuden muuttuviin tarpeisiin, sanoo Diakin toimitusjohtaja-rehtori Kati Komulainen. 

Ensimmäinen yhteinen vaikuttavuuskatsaus [linkki] pyrkii tekemään näkyväksi, miten nämä tavoitteet toteutuvat. D-toimijat kokoavat voimansa ja tuovat esiin, miten niiden työ tuottaa hyvinvointia ja muita taloudellisia hyötyjä. Yksi keskeinen tavoite on kääntää sote-järjestelmä ennakoivaan ja ehkäisevään suuntaan – oikea-aikainen tuki vähentää inhimillistä kärsimystä ja kalliita korjaavia toimenpiteitä. Koulutustasoa nostamalla ja työllisyyttä edistämällä saadaan lisää veroeuroja ja elinvoimaa kuntiin. 

Keräämällä tietoa eriarvoistumiskehitykseen vaikuttavista indikaattoreista, voidaan tutkia sitä, millaisia muutoksia kohderyhmiensä hyvinvointiin D-toimijat ovat pystyneet tuottamaan. Näitä ovat esimerkiksi tilastot lapsiperheköyhyydestä, nuorisotyöttömyydestä, lastensuojeluasiakkuuksista, NEET-nuorten määrästä, toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkuuksista, mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevista, menetetyistä elinvuosista sekä yksinäisyyden ja psyykkisen kuormittuneisuuden kokemuksesta.   

– Vaikuttavuuden osoittaminen ei ole vain laskennallista mallintamista – se on syvimmiltään ihmisarvotyötä. Resurssit on suunnattava sinne, missä ne palvelevat todennetusti ihmisarvoista ja oikeudenmukaista elämää ja kestävää hyvinvointitaloutta, korostaa Diakin erityisasiantuntija Liisa Björklund. 

Verkoston yhteinen työ ulottuu ihmisten arkeen kaikkialla Suomessa, jokaisessa ilmansuunnassa. Se tukee yhteiskunnan rakenteita, jotka edistävät hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta sekä tuo näkyväksi toimijoiden yhteisen, arvoihin nojaavan kädenjäljen. 

Dialogin teemanumero avaa toimijoiden vaikuttavaa työtä

Dialogi-median teemanumero ”Yhdessä eriarvoisuutta vastaan” on ensimmäinen yritys tehdä näkyväksi yhteistä vaikuttavuutta, miten D-toimijoiden työ vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointiin, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen. Teemanumeron blogit ja artikkelit tekevät näkyväksi palveluiden käyttäjien äänen sekä toimijoiden työn laajuuden niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.

Konkreettisista yhteisvaikutusta on avattu viidellä eri osa-alueella, joita ovat eriarvoisuuden ehkäisy, osallisuus ja yhteisöllisyys, koulutus ja työllisyys, perustarpeiden turvaaminen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Esillä ovat esimerkiksi Kirkkopalvelujen ylläpitämän STEP-koulutuksen kansanopistokoulutuksen näkökulma ja sen mahdollisuudet koulutuksen saavutettavuuden edistämisessä, sekä Kirkkopalvelujen aineellisen avun hanke. 

D-toimijat ovat kokonaisuus, joka muodostuu diakonia- ja diakonissalaitoksista sekä niitä lähellä olevista oppilaitoksista. Kirkkopalvelujen lisäksi D-toimijoihin kuuluvat Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, Oulun Diakonissalaitos (ODL), Länsi-Suomen Diakonialaitos (Diakon), Lahden Diakonialaitos (Dila) ja Suomen Diakoniaopisto (SDO).

Lue lisää:
Dialogi: Yhdessä eriarvoisuutta vastaan
”Kaikkien oppilaitokset – kohti saavutettavaa koulutusta”
”Eriarvoistumisen ehkäisy alkaa perustarpeista”